tiistai 28. helmikuuta 2017

Kalevalanpäivä ja laskiaistiistai


Tänään on suomen lippuja näkynyt kaupungilla kalevalanpäivän kunniaksi eli suomalaisen kulttuurin päivän kunniaksi. Kalevalan päivää vietetään 28.2, koska Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28.2.1835. 1920-luvulla päivä vakiintui myös liputuspäiväksi. 


Laskiaistiistaitakin on tänään vietetty, täällä palvelukeskuksessa meillä kävi kaksi hyvän mielen alpakkaa vierailulla (kuva alla). Makkaraakin söimme, ai kun taas maistui viileässä ilmassa! Laskiaiseen kuuluu myös perinteisesti hernekeitto, laskiaispullat ja pulkkamäki. Täällä on moni jo kertonut käyneensä lastenlastensa kanssa laskiaissunnuntaina pulkkamäessä tai tehneensä kotona hernekeittoa, perinteet elävät siis vielä! Tänään moni varmasti seurasi myös Lahden MM-hiihtoja telkkarista, niitä saamme vielä jännittää muutaman päivän ajan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti